Etusivu / Artikkelit / MASKUN KALUSTETALON LIIKEVAIHTO KASVOI KANNATTAVASTI

MASKUN KALUSTETALON LIIKEVAIHTO KASVOI KANNATTAVASTI

MASKUN KALUSTETALON LIIKEVAIHTO KASVOI KANNATTAVASTI

Kotimaisen perheyhtiön Maskun Kalustetalo Oy:n liikevaihto kasvoi 84 miljoonaan euroon tilikaudella 1.1. – 31.12.2017 edellisen tilikauden 79 miljoonasta eurosta. Yhtiön liikevaihto kasvoi kuusi prosenttia. Yhtiön liikevoitto oli 1 373 189 euroa ja tilikauden tulos 510 030 euroa.

Olemme jatkaneet määrätietoisesti vahvaa uudistumista ja vieneet läpi useita isoja kehityshankkeita. Erittäin kireässä kilpailutilanteessa pystyimme kannattavasti kasvattamaan liikevaihtoa lähes viidellä miljoonalla eurolla. Vahvistimme edelleen asemaamme suomalaisessa huonekaluliiketoiminnassa, Maskun Kalustetalo Oy:n hallituksen puheenjohtaja vuorineuvos Kari Neilimo kertoo. 

Kari Neilimon mukaan Maskun toimintatapoja on kehitetty systemaattisesti niin, että asiakkaiden ymmärtäminen on yrityskulttuurin ytimessä.

Uudistumisemme liittyy asiakasymmärryksemme kasvattamiseen, jotta voimme palvella kaikkia asiakassegmenttejämme entistä paremmin. Keskiössä on asiakaslähtöinen tiedolla johtaminen. Yhtiö jatkaa moderneihin tietojärjestelmiin panostamista ja verkkokaupan edelleen kehittämistä, Neilimo painottaa.

Maskun kasvun vauhdittajana on ollut myymäläverkoston laajentaminen.

 Strategiamme mukaisesti haluamme olla lähellä asiakkaitamme liikepaikoilla, jonne on helppo tulla. Viime vuonna laajensimme Masku-ketjua avaamalla uudet huonekalumyymälät Kotkaan, Rovaniemelle, Jyväskylän Seppälään ja Pop up -myymälän Raisioon kauppakeskus Myllyyn sekä tänä vuonna avasimme uuden myymälän Hyvinkäälle. Palvelemme asiakkaitamme tänä päivänä jo 47 Masku-myymälällä ja verkkokaupalla Suomessa sekä kahdella myymälällä Virossa, Maskun Kalustetalo Oy:n omistaja Toivo Sukari iloitsee.



Yhtiön toimitusjohtaja Hanna Kuronen korostaa edullisuuden merkitystä kasvussa.

Asiakkaillemme merkittävä asia on edullinen hintatasomme. Oman uniikin mallistomme ja suurten sisään ostojen ansiosta pystymme tarjoamaan kaikkien hintakategorioiden tuotteet asiakkaillemme markkinoiden alhaisimpaan hintaan. Olemme kehittäneet myös valtavasti mallistoamme, joka on Suomen laajin ja monipuolisin, Kuronen kertoo.

Maskun Kalustetalo Oy on yksityisessä omistuksessa oleva kotimainen perheyritys, joka on toiminut huonekalualalla jo vuodesta 1983. Suomessa Masku-myymälöitä on 47 ja Virossa kaksi. Yhtiöllä on lisäksi Maskun verkkokauppa sekä Finnlandia-huonekaluketju. Yhtiö työllistää yli 300 henkilöä.