Etusivu / Artikkelit / Tavoitteena hyvä uni

Tavoitteena hyvä uni

Tavoitteena hyvä uni

Aamu alkaa paremmin, kun takana on hyvin nukuttu yö. Oikein valittu patja ja tyyny luovat edellytyksen levolliselle unelle. Selkäkin lepää nukkuessa.

Unen tarve on yksilöllistä ja kausiluonteista, mutta työikäisen olisi tärkeää voida nukkua reilut seitsemän tuntia rauhallista unta. Näin elimistö palautuu, ja uuden päivän voi aloittaa levänneenä, niin fyysisesti kuin henkisestikin.

Viihtyisä, hyvin tuuletettu makuuhuone, jonka lämpötila on 18–20 astetta, antaa edellytykset levolle. Rauhallisen unen peruselemettejä ovat vuoteen lisäksi hiljaisuus ja valaistus tai paremminkin se, että huoneen saa pimeäksi. 

Palauttava uni

 

Maskun Kalustetalon myyntijohtaja Topi Nieminen toteaa, että hyvä patja on levollisen yöunen edellytys. Patjan tulee olla tukeva ja sen pitää myötäillä vartalon kaaria ja pitää selkä hyvässä asennossa. Jos patja on esimerkiksi liian pehmeä, se voi kipeyttää selän. 
– Teemme asiakkaillemme sänkyvalinnan yhteydessä selkänikamatestin, jonka avulla voimme valita hänelle parhaiten sopivan vaihtoehdon. Sama testi tehdään tyynyä ostettaessa, Nieminen kertoo. 

Nieminen tähdentää, että kun vuode on valittu oikein, ihminen kykenee jopa yli 90 minuutin katkeamattomiin unijaksoihin, jolloin kehon lisäksi myös aivot lepäävät ja palautuvat edellisen päivän koettelemuksista. Hyvä patja tukee, eikä aiheuta pistekuormitusta lantioon ja hartioihin.

– Fyysisellä puolella ihmisellä voi olla monia erilaisia haasteita, joihin auttaa selän oikea asento ja ääreisverenkierron paineettomuus. Oikea sänky mahdollistaa siis maksimaalisen palautumisen.

Ergonomian lisäksi sängyn valintaan vaikuttaa hinta. Kallein patja ei aina välttämättä ole se paras, vaan valinta tulee tehdä nukkujan toiveiden ja anatomian mukaan. 
– Konkreettisista ominaisuuksista kannattaa maksaa. Patjan ja tyynyn valinnassa auttaa myyjän asiantuntemus.

Tekniikka kehittyy
 

Sängyn ulkonäkö on tietysti myös yksi valintakriteeri, ja esimerkiksi patjoihin on saatavilla runsaasti erilaisia pintamateriaaleja ja värejä. Makuuhuoneeseen valitaan yleensä vaalea ja rauhallinen sisustus, mutta vuoteissakin on omat trendinsä. 
– Jenkkisängyt sekä massiiviset runkopatjat ovat kestosuosikkeja. Nyt muodissa on se, että sängyn tulee olla imurointikorkeudella. Myös moottorisänkyjen osuus myynnistä kasvaa todella voimakkaasti koko ajan. 

Nukkumisen trendeihin liittyy myös patjojen ja vuoteiden teknologisten ominaisuuksien parantaminen. 
– Esimerkiksi norjalaisen Ekornesin Svane-tuotteet olivat ensin edelläkävijöitä joustinpatjojen tuotannossa ja nyt yrityksessä on kehitetty IntelliGel- patjat. Niissä hyytelömäisten kennojen seinämät mukautuvat kehon asentoon, ja tukevat sitä makuuasennosta riippumatta. Keksintö on osoittautunut jättimenestykseksi. 
– Suomalaista uutta tuotantoa edustaa patentoitu Permafit-tuoteperhe, jossa ideana on patjan valinnan helppous, koska samasta patjasta saa käänneltävyydellä neljä kovuutta.

Pölytön tila
 

Vaikka trendit ja monet eri vaihtoehdot voivat saada kuluttajan hämilleen, tulee patjan valinnan perustua nukkujan selän hyvinvointiin ja terveyteen. 

Makuuhuoneen sisustusta suunniteltaessa on otettava huomioon se, ettei huoneeseen saisi kertyä pölyä. Näin esimerkiksi makuuhuone ei ole paras paikka kirjahyllylle kirjoineen. Sängyn korkeat jalat helpottavat imurointia. Tai jos valitsee vuoteeseen sokkelin, voi sillä estää pölyn tunkeutumista sängyn alle. 

Tavarat saa järjestykseen lipastoon. Jos tilaa riittää, on yöpöytäkin mukava saada sängyn viereen.