Maskun Kalustetalo Oy TARJOUKSET
Etusivu Maskun Blogi Unelmahuvila luonnon helmassa

Unelmahuvila luonnon helmassa

Villa Kallion sisustus syntyi Aholan ja Haverisen yhteistyönä. – Vaikka Rock Villas onkin miesvaltainen yritys, sisustukseen on pyritty tuomaan myös naisnäkökulmaa, Ahola virnistää. Suunnittelun lisäksi pariskunnan on pitänyt kiireisenä myös Oiva-vauva. Sohvan sisustustyynyt Vallilasta ja Maskun Kalustetalosta.

Kallion ja metsän kainalossa kohoaa Villa Kallio. Rauhallisesta sijainnistaan huolimatta luksushuvila sijaitsee aivan Himoksen ytimessä, vain kivenheiton päässä alueen tärkeimmistä palveluista, kuten Himos-Patalahti Golfista sekä Himos Areenasta ja laskettelukeskuksesta. Vuokrahuvilan takana on viiden miehen muodostama yritys Rock Villas.
– Olemme lomailleet aiemmin kavereiden kanssa laskettelukeskusten luksushuviloissa, mutta monet niistä tuntuivat kliinisiltä tai niistä puuttui jotain. Villa Kalliosta löytyvät kaikki ne asiat, joiden koimme puuttuvan muista huviloista, kertoo yksi idean isistä, Heikki Ahola.

Puitteiltaan Villa Kallio muistuttaa enemmän luksusasuntoa tai huvilaa kuin perinteistä kesämökkiä. Keskikerroksen oleskelutilan korkea katto ja vaaleat seinät tekevät tilasta huikean valoisan ja  avaran. Tilassa on moderni avokeittiö, sekä suuri ruokapöytä tuoleineen. Huoneessa on myös  oleskelutila, jonka Maskusta hankitulle kymmenmetriselle Casino-sohvaryhmälle mahtuu loikoilemaan isompikin sakki.
– Meille oli tärkeää, että kaikki Villa Kalliossa yöpyvät pystyvät oleskelemaan samassa tilassa. Siksi hankimme paljon suuria ja jykeviä kalusteita. Myös avokeittiön ajatuksena on, että kaikki vieraat voivat olla yhdessä samassa tilassa, eikä kokkia eristetä yksin keittiöön, kertoo Aholan puoliso Viivi Haverinen.

LAATUA JA YHTENÄISTÄ ILMETTÄ

Villa Kallio on Aholan itse alusta loppuun suunnittelema ja pariskunnan yhdessä sisustama. Laatu ja kodinomaisuus olivat tärkeitä kriteereitä sisustusta mietittäessä. Oman haasteensa asetti tilan koko: mökissä on terasseineen tilaa yhteensä 350 neliömetrin verran, ja kaikki piti saada näyttämään yhtenäiseltä.
– Suurin osa huonekaluista on Maskun Kalustetalosta, sillä löysimme sieltä laadukkaista materiaaleista valmistettuja kalusteita. Meille oli tärkeää, että huonekalut ovat sekä kestäviä että kauniita. Valitsimme kaikki kalusteet itse, mutta Maskun Julia Kroupkina auttoi valinnoissa erityisesti materiaalien suhteen, Ahola kertoo.

Kummallakin pariskunnan osapuolella on aiempaa kokemusta sisustamisesta ja Aholalla talon suunnittelusta, vaikka varsinaista alan koulutusta heillä ei olekaan. Kaunis lopputulos syntyikin ennen kaikkea intohimosta ja halusta toteuttaa oma unelma, joka vastaisi myös tulevien asiakkaiden toiveita. Apua huvilakokonaisuuden suunnitteluun he saivat myös HimosLomien toimitusjohtajalta Tiina Mäntyharjulta.
– Yhtenä syksyisenä iltana pari vuotta sitten Heikki vain hävisi parvelle ja viipyi siellä todella pitkään. Mietin jo, että mahtaakohan hän tulla sieltä alas ollenkaan. No kyllä hän sitten tulikin, mukanaan suunnitelma, josta sitten syntyi Villa Kallio, Haverinen nauraa.

HARMONISTA TUNNELMAA

Villa Kallion värimaailma on hillitty, muttei tylsä. Valkoista, mustaa ja harmaan sävykirjoa on käytetty luovasti. Sisustuksen ja suunnittelun kantavana teemana on ollut luonto ja kallio, josta mökki on saanut nimensäkin.
– Koska kyse on vuokrahuvilasta, täytyi sisustuksen tietenkin miellyttää monen silmää. Halusimme kuitenkin välttää kliinistä vuokratilan tuntua ja luoda sisustuksella kodikkaan fiiliksen, Ahola sanoo.
– Sisustuksen värivalinnoissa, kuten esimerkiksi harmaan sävyissä, haluttiin käyttää ympäröivän luonnon värejä. Valkoiset tilat kestävät myös tummia kalusteita ja mattoja, Haverinen täydentää.

Ympäröivää luontoa on kunnioitettu myös ekologisilla valinnoilla. Villa Kalliossa käytetään maalämpöä ja maaviilennystä. Hirsihuvilassa on myös raikas sisäilma.

Villa Kallion sisustuksella pyrittiin luomaan kodikas tunnelma luksuksella maustettuna. Jämäkkä ruokapöytä tuoleineen sekä sohvapöydät ovat Wiljamo-merkin, ja niitä myy Maskun Kalustetalo. – Panostimme sisustuksessa paljon myös valaistukseen. Tilassa on paljon eri valaisimia, jolla pystyy luomaan erilaisia tunnelmia, Villa Kallion puolisonsa kanssa sisustanut Viivi Haverinen kertoo.

MONIPUOLISTA MÖKKIELÄMÄÄ

Luksushuvilan materiaalit ovat peräisin luonnosta. Puuta löytyy esimerkiksi seinistä, katoista ja parven lattiasta. Lisäksi Villa Kalliossa on käytetty paljon kiveä lattioissa sekä alimman kerroksen sauna- ja spa-osaston seinissä.

Huvilassa on yöpymis- ja oleskelutilat yhteensä 14 ihmiselle ja tilat taipuvat moneen.
– Villa Kallio sopii niin lomailuun, yritysten kokous- ja illanviettopaikaksi kuin perhejuhlien järjestämiseen. Teimme paljon etukäteistutkimusta ja kyselimme eri asiakasryhmiltä mitä he toivoisivat loma-asunnolta, Ahola sanoo.

Alakerran spaosastoon kuuluu myös oleskelutila, jonne voi jäädä rentoutumaan saunomisen jälkeen. Tv-taso Wiljamo, metsäaiheiset tyynyt Vallila.

Huvilasta löytyvät sauna, huipputason elektroniikkalaitteet sekä ulkoporeallas. Tilavalla terassilla on mukava nauttia illallista suurella porukalla. Tarpeeksi suuri terassikalusteryhmä löytyi Maskusta. Mode-malliston tummanharmaat kalusteet sulautuvat nekin harmonisesti osaksi ympäröivää luontoa.
– Tämä tontti oli todellinen lottovoitto: mahtava kallio ja terassilta avautuva metsämaisema. Bonuksena viereiseen huvilaan sattuivat vielä mukavat naapuritkin. Siellä lomailevat tyypit ovat vanhoja lapsuuden jääkiekko- ja jalkapallokavereitani, Ahola nauraa.

Villa Kalliossa on terassipinta-alaa yhteensä 100 neliön verran, joten ympäröivästä luonnosta pääsee kerralla nauttimaan koko porukka. Mode-terassikalusteet ja sisustustyynyt Maskusta. Turkoosit tyynyt ovat kuvausrekvisiittaa.

Pihaan kuuluu myös oma 100 neliön golfkenttä sekä jykevä grillikatos.
– Usein ihmiset miettivät, miksi tulla Himokselle sesongin ulkopuolella. Tältä mökiltä löytyy niin paljon aktiviteetteja, ettei varmasti tule tylsää, Haverinen sanoo. 

Villa Kallion varustukseen kuuluu myös sadan neliön puttigreen.

Villa Kallio

  • 350 neliömetriä, joista 100 neliömetriä ulkoterassitiloja. Pihalla 100 neliön puttigreen ja grillikatos.
  • Valmistunut kesällä 2015.
  • Huvilaa vuokraa Rock Villas, www.rockvillas.fi sekä HimosLomat, www.himoslomat.fi

 

TEKSTI: MATLEENA MERTA
KUVAT: JANNE VIINANEN