Vain mielikuvitus on rajana
Läheskään kaikilla ihmisillä ei ole isoja omia pihoja, joille mahtuisivat massiiviset sohva- ja ruokailuryhmät, vaan suuri osa meistä kesäkalustaa parveketta tai pientä patiota. Tämä näkyy tänä vuonna entistä selvemmin myös meidän valikoimissamme, kertoo Maskun Kalustetalon tuote- ja hinnoittelupäällikkö Janne Vuorinen.
Kesäkalusteiden tarjonta on entisestään monipuolistunut ja tarjolla on myös pienempiä kalusteryhmiä: siroja sohvia ja pieniä ruokailuryhmiä.
– Ulkokalusteissa näkyvät samat trendit kuin sisätilojenkin kalusteissa: kevyempää, rennompaa, helppohoitoista ja mukavaa, Janne kertoo.
Vaikka tilaa olisikin omalla pihalla runsaasti, moni valitsee tänä päivänä mieluummin kevyemmät kalusteet.
– Jos aiemmin hankittiin yksi iso kulmasohva, nyt ostetaankin ehkä pari sirompaa sohvaa.
MITTANAUHA ESILLE ENNEN OSTOKSIA
Kesäkalusteostoksille voi toki lähteä hetken mielijohteesta, mutta muutama asia kannattaa silti pohtia valmiiksi.
– Mieti, millainen tila sinulla on käytössäsi ja mitä toivot. Onko parveke tai terassi sinulle enemmän monitoimitila vai rentoutumispaikka. Haluatko viettää aikaa lekotellen ja luonnosta nauttien vai tarvitsetko ryhdikkäät tuolit ja pöydän, jonka ääressä ruokailla.
Tilan maksimimitat on hyvä kirjoittaa ylös ja vaikka piirtää tila paperille. Pohjapiirrokseen voi myös hahmotella, mihin sohvat, pöydät ja tuolit haluaisi sijoittaa.
– Yksi mitta, joka usein unohtuu ottaa, mutta joka olisi tärkeä hahmottaa, on ikkunan korkeus maasta tai lattiasta. On nimittäin hyvä miettiä, haittaako, jos kalusteet ulottuvat ikkunan korkeudelle ja osin peittävät sen. Myös ovien paikat ja aukeamissuunnat kannattaa mitata, Janne vinkkaa.
MITÄ TOIVOT KESÄPARATIISILTASI?
Maskun valikoimissa on kesäkalusteita laidasta laitaan. Vanhat suosikit: muhkeat polyrottinkiset sohvaryhmät, joissa on leveät käsinojat, pitävät edelleen pintansa, mutta niiden rinnalle on tullut valtavasti uusia materiaaleja ja muotoja.
Kesäkalusteita valmistetaan puusta, teräksestä, polyrottingista, muovista ja alumiinista. Terassi- ja parvekekalusteiden materiaaleja miettiessä on hyvä huomioida, tulevatko kalusteet taivasalle vai lasitetulle terassille tai parvekkeelle. Lasitetussa tilassa helppohoitoisuus ja sään kestävyys eivät ole yhtä merkittäviä kriteereitä kuin täysin ulkona olevien kalusteiden suhteen.
Maskusta voi ostaa lähes kaikkia kalusteita yksittäin, joten jos haluaa tehdä omaperäisen mix and match -yhdistelmän, sekin onnistuu.
– Eikä kalusteiden tarvitse suinkaan olla keskenään samantyylisiä tai samaa materiaalia, vaan huonekaluja voi yhdistellä ennakkoluulottomasti toisiinsa. Vain mielikuvitus on rajana, Janne vinkkaa. Moni kesäkalusteiden ostaja ilahtuu varmasti myös Maskun laajentuneesta sisustustavaroiden valikoimasta. – Monipuolistamme jatkuvasti valikoimaamme ja meiltä voi ostaa myös kukkaruukut, viltit ja ulkotulet.
PITKÄIKÄINEN KALUSTE ON EKOLOGINEN
Materiaalivalintojakin ohjaa omien mieltymysten lisäksi se, kuinka paljon on valmis huoltamaan kalusteita ja uhraamaan siihen aikaan.
– Huollettavuudessa on tosi paljon eroja. Polyrottinki on helppohoitoinen ja siksi oiva valinta, jos huoltotoimenpiteet eivät houkuta. Yhtä helpolla pääsee alumiinirunkoisten kalusteiden ostaja. Suurin osa ruokapöytämallistostamme on alumiinirunkoisia ja pöydän päällinen on valmistettu muovipuusta.
Muovipuu on komposiittimuoviseosta, joka näyttää puulta. Toisin kuin puu, se kestää kuitenkin hyvin aurinkoa ja on helppo pitää puhtaana pyyhkimällä tai vaikka painepesurilla. Muovipuinen kaluste on oikeastaan käyttövalmis koko ajan.
– Alumiinirunkoinen kaluste on kalliimpi, mutta toisaalta se kestää hyvänä vuodesta toiseen. Hintaero ei ole enää nykyään kovin merkittävä, joten jos toivoo pitkäikäistä kalustetta, alumiinirunkoinen on hyvä valinta. Kun kalusteita ei tarvitse uusia yhtä usein, hintaerokin tasoittuu. Ja pitkäikäinen kaluste on ehdottomasti ekologisempi valinta, Janne muistuttaa.
SUOJAA JA HUOLLA SÄÄNNÖLLISESTI
Jos haluaa päästä helpolla, kalusteet kannattaa suojata hupuilla, kun niitä ei käytä. Näin ne pysyvät suojassa siitepölyltä, sateelta ja muilta ilmassa leijuvilta roskilta.
Verhoilukankaissa on sadetta hylkivä pinta, mutta eivät ne rankkasateita kuitenkaan kestä.
Kaikille materiaaleille on omat puhdistus- ja suoja-aineensa, jotka on hyvä hankkia samalla kuin kalusteetkin. Maskun myyjät osaavat myös opastaa kalusteiden huollossa.
– Kalusteet kannattaa vähintään kerran kesässä suojata niille tarkoitetuilla suoja-aineilla. Jos kalusteet ovat taivasalla ja kovassa käytössä, voi olla, että siistinä pysyminen edellyttää parikin käsittelyä kesässä, Janne neuvoo.
PEHMUSTEISSA ILOISIA VÄREJÄ
Musta ja harmaa pitävät pintansa ulkokalusteiden värityksessä, mutta tänä kesänä näkyy myös paljon valkoisia kalusteita ja kirkkaan värisiä pehmusteita.
– Moni valitsee vaikkapa mustan ruokapöydän pariksi ja väripilkuiksi kirkkaan vihreillä pehmusteilla varustetut tuolit.
Kirkkaiden vihreiden, oranssien, punaisten ja sinapinkeltaisten rinnalla suosiota kasvattavat pehmeät luonnon sävyt.
– Samat väritrendit näkyvät niin sisällä kuin ulkonakin, eli harmaat, ruskeat ja beesit ovat nyt kovin trendikkäitä, Janne Maskusta kertoo.