KESÄKISA KÄYNNISSÄ - LUNASTA ILMAINEN YLLÄTYSLAHJASI TÄSTÄ >>

Masku

Kevät mökillä

Kevät mökillä


Auto mutkittelee mäntymetsän siimeksessä, puut pienenevät ja meren voi jo haistaa. Ollaan Turun saaristossa, sukumökillä, joka tuli nykyisen perheen omistukseen reilut kaksikymmentä vuotta sitten.
– Vietämme mökillä kaiken liikenevän ajan. Mökillä nukkuukin paremmin kuin missään. Kun ajan tähän pihalle, sydämen syke hidastuu huomattavasti. Kiire jää ihan konkreettisesti taakse, kertoo kaksilapsisen perheen äiti.

UUSI ILME REMONTISSA

Perinteinen pyöröhirsimökki on rakennettu 1980-luvun alussa. 2000-luvun alussa se läpikävi pienen remontin, mutta isompi remontti oli edessä vasta vuosi sitten. Huonoksi menneet lattiat laudoitettiin kokonaan uusiksi ja maalattiin valkoisiksi. Myös seinät saivat uuden värin. Aiemmin ne oli jo kuultomaalattu valkoisiksi, mutta puun väri kuulsi voimakkaasti maalin läpi ja perheen äiti halusi peittävämmän maalin.Nyt seinissä on vaaleanharmaa, erittäin rauhoittava ja kaunis sävy, joka sopii yhteen valkoisen lattian ja katon kanssa.
– Halusin, että mökin väritys on hyvin harmoninen: harmaata ja valkoista. Täällä pääosassa on kuitenkin värikäs luonto, joka ympäröi mökkiä joka puolella. Isoissa ikkunoissa maisema muuttuu joka päivä.
– Mietin pitkään, miten voisin tuoda mökille lisää saaristolaishenkisyyttä. Pienet koriste-esineet eivät viehätä omaa silmääni, vaan halusin jotain isompaa.
Näin hän sai idean köydestä, joka kiertää seinän katonrajassa, missä normaalisti kulkee kattolista.
– Mökki on vanhuuttaan niin painunut, ettei tuonne edes olisi saanut vedettyä listoja. Köysi myötäilee luontevasti katon muotoja. Puuseppä ei tosin innostunut siitä, että halusin hänen maalaavan köyden valkoiseksi, äiti naurahtaa.
Ratkaisu oli kuitenkin tismalleen oikea, sillä valkoinen köysi istuu luontevasti mökin sisustukseen.

KEITTIÖ MODERISOITIIN

Keittiö uusittiin myös täysin remontissa. Valkoiset, eleettömät Kvikin keittiönkaapit avartavat tilaa ja kätkevät sisäänsä yllättävän paljon keittiötarvikkeita. Keittiön tieltä jouduttiin sulkemaan vanha oviaukko ja siirtämään sitä noin metrin verran toiseen suuntaan. Nyt umpinaisen oven tilalla ovat lasiset pariovet, jotka tuovat tupaan lisää valoa.
– Halusin keittiöön modernimman ilmeen, aiempi keittiö edusti maalaisromanttista linjaa.
Kesällä koko perhe kuitenkin oleskelee lähes kokonaan ulkotiloissa. Sisällä käydään vain nukkumassa. Myös ruuat valmistuvat grillissä. 
Tuvan sohva on Maskun Helsinki-sarjan Hietsu. Sohvassa on kevyttä 50-luvun fiilistä, joka sopii hyvin pienehköön tupaan. Ruokapöytä on Maskusta hankittu Pohjanmaan Kalusteen Airisto

 

TERASSI ON MÖKIN SYDÄN

Mökin terassi on rakennettu noin kymmenen vuotta sitten. Iso terassi on perheen lempipaikka. Täksi kesäksi terassille hankittiin Maskun Mode-malliston uudet tuotteet: suuri pesä ja kulmasohva sekä iso Narbonne-ruokapöytä. Tämän kevään uutuusväri, kaunis vintage-harmaa sopii loistavasti terassin muuhun ilmeeseen. 
– Oikein odotamme kesää, että tarkenee kunnolla köllötellä sohvalla ja ihailla merimaisemaa. Uskon, että Pesästä tulee kaikkien lempipaikka. Suojuksen voi tarvittaessa vetää eteen, jos aurinko porottaa liikaa.
Terassilta on vain muutama metri rantaan, jossa on pieni hiekkainen poukama lasten leikkejä varten. Näkymä kuistilta merelle on hätkähdyttävän kaunis. Maaliskuussa meri on vielä osin jäässä, mutta aurinko paistaa ja talintintit laulavat jo täyttä häkää. 
– Ihan pian tulemme jo tähän terassille huopiin kääriytyneinä, otamme termariin kaakaota ja rentoudumme.

MAKOISIA LÖYLYJÄ

Sauna oli ennen remonttia alkuperäisessä kunnossaan ja kaipasi kipeästi raikkaampaa ilmettä. Perheen äiti valitsi saunaan nelikulmaisen oloiset lauteet Lämpölauteen valikoimista. 
– Minusta lauteet ovat varsin veikeät, en ole missään aikaisemmin nähnyt tuollaisia nelikulmaisia lauteita. Aiemmin lauteilta ei nähnyt merelle, sillä välissä oli kaksi ovea. Nyt vaihdoimme lasioviin, mikä on ollut loistava ratkaisu. Mikäpä olisi sen ihanampaa kuin istua löylyissä ja katsella merelle.
Saunan yhteydessä on myös vessa, joten ulompaan lasioveen hankittiin näppärä rullaverho.
– Sauna on lempipaikkani täällä, sillä sen ilme on muuttunut niin radikaalisti remontin myötä. Nyt saunasta ei malttaisi lähteä millään pois, perheenäiti naurahtaa.


 

TILAA UUTISKIRJEEMME JA VOITA 1000€ LAHJAKORTTI! (säännöt)