Etusivu / Artikkelit / Mukavuudenhaluisille ihmisille

Mukavuudenhaluisille ihmisille

Mukavuudenhaluisille ihmisille

Moottoroitu mekanismi tuo huonekaluihin uusia ulottuvuuksia, kun integroitu jalkarahi avautuu sohvan alta tai lepotuolissa pääsee makuuasentoon. Uusinta uutta ovat sovellukset, joilla lempihuonekaluaan voi ohjata älypuhelimella tai tabletilla.

Moottoroidut mekanismit ovat tuttuja sängyistä, joissa nukkuja haluaa itselleen miellyttävän tavan nostaa päätyä esimerkiksi lukemista ja television katselua varten. Ergonomia taas on lisännyt säädettävien työpöytien suosiota.
– Moottoroidut sohvat ja lepotuolit ovat olleet pitkään markkinoilla. Ensimmäiset versiot olivat manuaalisesti mekaanisia. Nyt moottoroitujen tuolien ja sohvien myynti on noussut voimakkaasti, ja asiakkaat tutustuvat innokkaasti niin sohva- kuin tuolivalikoimiinkin. Uskon, että suosion kasvu on sidoksissa siihen, että kuluttajat haluavat panostaa aiempaa enemmän omaan mukavuuteen ja kotiin rakennetaan esimerkiksi toimivia kotiteattereita ja leppoisia lukunurkkauksia, kertoo Maskun Kalustetalon ostojohtaja Tony Eronen.

Toinen kasvava asiakasryhmä on seniorit. Mekanismi auttaa tuoliin istumista ja nousemista.
– Mekanismi sopii kaikille niille, jotka ovat mukavuudenhaluisia, ja haluavat laadukkaita huonekaluja, tiivistää Eronen.

LAAJA VALIKOIMA

Moottorimekanismien tekniikka ja koko ovat kehittyneet paljon viime vuosina. Moottorit ovat pienentyneet, joten mekanismin saa myös pieniin ja siroihin huonekaluihin. Eronen kertookin, että valikoima on laaja ja monipuolinen. Tuolit ja sohvat saa niin kangas- kuin nahkaverhoilullakin. Myös mekaaniset tuolit ja sohvat voidaan räätälöidä asiakkaan toivomusten mukaisiksi.
– Mekaanisessa sohvassa jalkarahi nousee ja selkänoja taittuu makuuasentoon asti. Mekanismit toimivat  nykyään niin, että sohvan voi sijoittaa myös seinän eteen. Tällöin riittää, että rahille ja selkänojalle on tilaa avautua sohvan edessä. Lepotuoleissa taas voi säätää selkänojaa ja niissä on eteen taittuva rahi eli tuolissakin pääsee makuuasentoon. Tuoleissa on myös pyöriviä ja keinuvia malleja. Tuoleihin, sohviin ja moottoroituihin sänkyihin saa halutessaan hierontaominaisuuden.

Eronen vakuuttaa, että mekanismit ovat kestäviä ja niihin saa usean vuoden takuun. Maskun myymien mallien mekanismeja valmistetaan monessa maassa. Erosen mielestä tekniikka on testattua ja varmaa.

TEKNIIKKA KEHITTYY

Eronen kertoo, että moottoroidut huonekalut ovat nykyään entistä enemmän langattomia, ja niihin voi liittää mobiilisovelluksia.
– Perinteisissä malleissa esimerkiksi tuolissa on kahva tai sormivipu ja patjoissa on langallinen kauko-ohjain. Nyt kauko-ohjaimet ovat usein langattomina. Markkinoilla on myös malleja, joita voi ohjata älypuhelimella tai tabletilla. Sänkyihin on saatavilla esimerkiksi led-valoja ja lämpötilan säätöominaisuksia, kertoo Eronen.