NYT VERKKOKAUPASTA 6 KK KOROTONTA JA KULUTONTA MAKSUAIKAA >>

Masku

Upea funkkiskoti

Upea funkkiskoti


Mallitoimisto Promodelin johtaja ja Ideaparkin Tommy Hilfiger -myymälän vetäjä Jenni Aholan upouusi koti Tampereen Vuoreksessa tulvii valoa. Funkkishenkinen kivitalo sijaitsee metsän reunassa rauhallisen kadun varrella. Talon ulkovuoraus on vielä tekemättä, mutta ensi keväänä täällä seisoo valkoinen, neliönmallinen talo.

Myös Jennin edellinen koti sijaitsi Vuoreksessa. Avioeron jälkeen hän mietti Tampereen keskustaan palaamista, mutta lasten koulut ja ystävät ovat Vuoreksessa.
– Arjen sujuvuus oli tärkeä asuinpaikan valintakriteeri. Ja kyllä minä itsekin viihdyn loistavasti täällä luonnon rauhassa, Jenni kertoo.

HARKITUT MITTASUHTEET

Pääväri Jennin talossa on valkoinen.
– Nautin valosta ja niinpä yritin kaikin mahdollisin keinoin lisätä valon tuntua talossa.

Yhdistetyssä olohuonekeittiössä on lattiasta kattoon ulottuvat ikkunat pihalle. Tontin takarajalta alkaa metsä, jossa kulkee vain kevyenliikenteenväylä, joten maisema on varsin rauhallinen ja vuodenajoittain vaihtuva.
– Minulla kävi tontin haussa onni, sillä täällä saan olla ihan rauhassa. Talo aukeaa rauhalliseen metsään, kadulle antaa alakerrasta vain pieni kodinhoitohuoneen ja eteisen ikkuna. Talo on suunniteltu juuri tälle tontille, joten se käyttää hyväkseen tontin vahvuudet. Se sulkeutuu kadulle ja naapureihin päin ja avautuu kauniiseen metsään, jossa kasvaa koivuja ja kuusia.

Talo on Lammi-kivitaloilta, mutta sen on suunnitellut arkkitehti Susanna Nabb juuri Jenniä varten.
– Olin jo yhden talon rakennuttanut ja tiesin tarkasti mitä haluan ja mitä en halua. Piirsin ruutupaperille runkoa valmiiksi ja Susanna jatkoi siitä. Talon mittasuhteet olivat minulle tärkeät, halusin funkkishenkisen talon, joka rapataan ulkopuolelta valkoiseksi ja joka on sisältäkin vaalea ja avara.

Rakentaminen käynnistyi viime vuoden joulukuussa ja tämän vuoden elokuussa Jenni jo pääsi muutamaan uuteen kotiinsa.


VALKOINEN AVARTAA

Iso olohuonekeittiö on talon sydän, jonne kaikki kerääntyvät viettämään aikaa. Alakerrassa sijaitsevat sen lisäksi vain sauna, kodinhoitohuone ja vessa. Yläkerrassa on Jennin ja lasten Klaudian, 9, ja Kristianin, 6, huoneet sekä kylpyhuone.

Jenni tekee paljon etätöitä ruokapöydän ääressä.
– Tässä maisemassa hyväntuulisuus on helppo säilyttää. Nautin etätyöpäivistä tavattomasti ja asiakkaiden kanssakin on jotenkin rentoa ja mukavaa jutella, kun voi samalla katsella metsäistä maisemaa.

Syksy on ollut Jennillä kiireinen.
– Joka ilta olen viimeistellyt taloa, maalannut tai kitannut. Terassi viimeistellään lasikatteella ensi keväänä, mutta jo nyt betonilla katetulla terassilla on Drop-merkkinen poreallas ja jyhkeät puiset kalusteet.

Talon värimaailma on harmoninen, valkoista, mustaa ja kultaa. Kaikissa pesutiloissa ja keittiössä on käytetty kultaisia mosaiikkilaattoja, jotka tuovat tilaan lämpöä.
– Halusin, että pintamateriaalit ovat kaikissa tiloissa samat. Tämä on sen verran pieni talo, että tilasta toiseen pääsee nopeasti. Olisi liian levotonta, jos jokainen huone olisi vaikkapa eri värinen.

Erityinen yksityiskohta on oleskelutilan ja saunan välinen ikkuna-aukko, johon on sijoitettu akvaario. Asukkaat voivat ihailla trooppisia kaloja istuessaan sohvalla tai saunoessaan. Pihan koristuksena on käytetty paljon Kekkilän helmenvalkeaa kiveä. Se korostaa talon eteläeurooppalaista tunnelmaa.

SOHVA KODIN SYDÄN

Maskun Kalustetalosta Jenni on hankkinut muun muassa Belluksen sohvan ja pyöreän ruokapöydän.
– Tykkään tosi paljon sohvastani. Sirot metallijalat saavat sohvan ikään kuin leijumaan ilmassa, harmaa kangas sopii loistavasti marmorilaattoihin ja sohvalla on hyvä istua.

Entisessä kodissakin Jennillä oli Maskun sohva, mutta uuteen kotiin vanha sohva oli liian suuri.
– Minulla on paljon klassikkohuonekaluja, kuten Eero Aarnion Kuplatuoli, jotka kulkevat mukanani kodista toiseen. Ei olisi mitään mieltä ostaa joka kotiin uusia kalusteita. Mutta jotkut kalusteet on pakko vaihtaa, kun ne ovat mittasuhteiltaan ihan vääränlaisia. Vanha sohva ei olisi mahtunut tänne.

Vanha Maskusta hankittu Permafit-sänky sen sijaan mahtui ja siirtyi entisestä kodista uuteen. Sängyn pääty on teetetty aikoinaan Maskussa, samalla kankaalla on verhoiltu myös sängyn päädyssä oleva rahi.

Valkoinen, pyöreä ruokapöytä on Maskun tilausmallistossa. Myymälässä oli pöydästä pienempi malli, mutta tilaamalla sai suuremman.
– Huomasin, että pyöreitä ruokapöytiä on tarjolla todella vähän. Minä tykkään siitä, että ihmiset istuvat kasvot vastakkain. Pyöreässä pöydässä kaikki ovat tasa-arvoisia ja keskustelu sujuu jotenkin vaivattomammin. Pöydän ääreen mahtuu kahdeksan ihmistä.

VÄLIMEREN TUNNELMAA

Alakerran lattialla on italialainen Atlas Concorden iso marmorilaatta.
– Halusin marmorilaatan ja ajattelin, että se on helposti puhtaana pidettävä. Mutta tuossa laatassa näkyvätkin kaikki roiskeet ja pöly. Siivouksesta ei voi yhtään lintsata, nauraa Jenni.

Samsungin Frame-televisiota ei heti arvaisi televisioksi. Taidetelevisio on ripustettu seinälle ja kun televisio ei ole päällä, ruudulla näkyy taideteos.
Kodin seinillä on paljon grafiikkaa, jotka Jenni on saanut lahjaksi äidiltään.
– Taulut ovat kulkeneet mukanani kodista toiseen. Minulla on niihin vahva tunneside. Toisinaan ihmiset ihmettelevät, kun joku kiintyy tavaroihin, mutta eihän se ole huono asia, eikä vähennä kiintymistä ihmisiin. Minusta on ihanaa, että mukana kulkevat rakkaat tavarat vuosien halki.