Etusivu / Masku kokemuksia

Maskusta saat alan parasta palvelua - todistetusti!

Maskun tyytyväisyys on yli 90% koska tuotteisiin ollaan tyytyväisiä, koska ltuotteet ovat räätälöitävissä, aina edullisin hintatakuulla, Suomen suurin valikoima, koroton maksuaika

Tiesitkö sinä, että Masku tarjoaa puolueettoman mittauksen perusteella huonekalu-alan parasta palvelua Suomessa?

Palvelun laatuun panostavana kotimaisena perheyrityksenä uskoimme siihen itse, mutta päätimme todistaa sen myös muille keräämällä valtavan määrän puolueetonta ja vääristelemätöntä asiakaspalautetta meillä käyneiltä asiakkailta.

Tyytyväiset asiakkaat ovat meille olemassaolomme perusta ja keräämmekin palautetta jatkuvasti eri tavoin niin palvelustamme eri kanavissa kuin tuotteistammekin. Palautteiden ja kommenttien pohjalta olemme kehittäneet toimintaamme valtavasti ja aiomme tehdä näin myös jatkossa.

Jos siis sinulla tai tuttavallasi on joskus ollut ns. Masku-vaikeuksia, huoli pois! Olemme parantaneet hurjasti joka osa-alueella ja teemme kaikkemme palvellaksemme juuri sinua kuin kuninkaallista. Puhumalla Masku-vaikeuksista haluamme nostaa käden pystyyn ja rehellisesti myöntää, ettei kaikki aina ole mennyt putkeen ja epäonnistumisia on välillä tullut.


Ovatko Maskun asiakkaat sitten tyytyväisiä?

Rinta polyrottingilla ja isoksi iloksemme voimme kertoa Maskun asiakastyytyväisyyden olevan erinomaisen! Tällä sivulla pääset lukemaan kootusti kokemuksia ja arvosteluja Maskusta. Kirjoita myös oma kokemuksesi Maskusta, mikäli olet tehnyt meillä ostoksia! 

90-prosenttia-asiakkaistamme-on-tyytyväisiä

Mitä mieltä asiakkaamme ovat Maskusta ja tuotteistamme? Kurkkaa Maskun arvostelut yrityksenä Reviews.io / Trustpilot ja tuotearvostelut palvelusta Reviews.io. Löydät kunkin tuotteen osalta arvostelut myös tuotesivulta ja voit lisätä halutessasi sieltä omasi.

Muiden asiakkaiden arvosteluja lukemalla saatkin usein paljon hyvää tietoa tuotteista. Tähtiluokituksen perusteella voi esimerkiksi arvioida tuotteen laatua suhteessa hintaan. Yleiset kokemukset yrityksestä puolestaan kertovat asiakaspalvelun tasosta.

Masku - asiakkaiden ylistämä 4,2/5

Maskun palveluarvostelujen keskiarvo on Trustpilotissa satojen arvostelujen perusteella peräti 4/5 (tilanne 2/2025), mikä on alalla aivan terävintä huippua. Tuotearvostelujen keskiarvo oli yli 10000 arvostelun perusteella 4,3/5. Tuotearvostelut on kerätty Reviews.io -palveluun, joka on Googlen hyväksymä luotettava kumppani, joka mm. aktiivisesti kitkee ostetut ja tekaistut arvostelut.

Maskun Trustpilot-arvostelujen tilanne 16.2.2026

Maskun pistekeskiarvo Trustpilotissa 4,2

Maskun tuotearvostelujen jakauma 16.2.2026

tuotearvostelujen jakauma 2026-02


Tyytyväisyys Maskun asiakaspalveluun

Asiakaspalvelun osalta mittaamme palvelun laatua esimerkiksi Net promoter scorella, jonka skaala on -100 - +100. Vuoden 2025 tammikuussa asiakaspalvelumme suosittelupisteet olivat 76, mikä on aivan erinomainen tulos.

Masku Asiakaspalvelun NPS = 76

Maskun myymälöiden NPS-suosittelupisteet vuoden 2025 tammikuussa on oli 65, mikä sekin on upea tulos ja kertoo korkeasta asiakastyytyväisyydestä.

Myymälöiden asiakaspalvelutikettien NPS 2025 = 65


Liity sinäkin tyytäisten asiakkaidemme joukkoon ja suuntaa ostoksille vaikka katsastamalla alta parhaat tarjouksemme juuri nyt! 😍

Haluatko arvostella saamasi palvelun? Löydät meidät mm. näistä palveluista:

Arvostele meidät Googlessa: