Kodin katseenvangitsijat
Vuodenvaihde lähestyy, ja uuden vuoden kunniaksi on mukava uudistaa myös sisustusta. Tutustu tämän hetken trendikalusteisiin ja poimi omat suosikkisi.
Suomalaiset arvostavat kalustevalinnoissaan ennen kaikkea laatua ja kestävyyttä.
− Meillä kalusteiden vaihtoväli on pidempi kuin esimerkiksi naapurimaissa Ruotsissa ja Norjassa. Kuitenkin myös kotimaassa on nähtävillä enemmän vaihtelunhalua kuin aiemmin. Etenkin kevyet ja sirot tuotteet houkuttelevat ihmisiä nyt, kertoo Maskun ostopäällikkö Ville Vuohijoki.
Sohvan vaihtoväli on Vuohijoen mukaan suomalaisilla noin kymmenen vuotta. Ruokaryhmä päivitetään useammin. Etenkin nuoret perheet ostavat uusia ruokaryhmiä perhekoon kasvaessa. Vaihtelua kaipaavan ei tarvitse laittaa sisustustaan kerralla uusiksi.
− Uutta ilmettä voi hakea esimerkiksi lepotuoleilla ja apupöydillä. Näin pimeään aikaan myös valaisimilla saa mukavasti erilaisia tunnelmia kotiin. Syksyisin sisustajat ostavatkin mielellään juuri valaisimia, Vuohijoki summaa.
Säihkettä sisustukseen tuo esimerkiksi Kristallipallo-kattovalaisin. Jouluisen tunnelmavalaistuksen saat, kun sammutat kattovalon, ja sytytät monta pientä valaisinta ja kynttilää. Pehmeän hämyistä valoa saat esimerkiksi Lotta-pöytävalaisimella. Vuohijoen mukaan etenkin pienet sisustuspöydät ovat nyt trendikkäitä. Maskun valikoimasta löytyy esimerkiksi Jazz-tarjotinpöytä, joka on saatavana useissa eri väreissä.
− Pienet sivupöydät ovat olleet muodikkaita jo jonkin aikaa, ja sama trendi jatkuu myös ensi vuonna, Vuohijoki uskoo.
VÄRIEN VOITTOKULKU
Värit jatkavat voittokulkuaan sisustustrendeissä. Vuodenajasta riippuen petrooli, roosa ja keltainen ovat suosituimpia värejä. Sohvien klassikkoväri harmaa leviää nyt myös koviin huonekaluihin, kuten hyllyihin, pöytiin ja ruokailutilan kalusteisiin. Vuosia pinnalla olleet musta ja valkoinen pitävät myös pintansa.
− Jos sisustus on värimaailmaltaan muuten hillitty, yksittäisellä huonekalulla, kuten lepotuolilla tai sivupöydällä voi tuoda sähäkkyyttä ja väriä. Ne ovat myös hyvä keino testata, miellyttääkö väri sisustuksessa, Vuohijoki vinkkaa.
Pienemmässä mittakaavassa värejä voi testata myös sisustustyynyissä, verhoissa ja matoissa. Myös sohvaan voi teettää uuden päällyskankaan. Vuohijoen mukaan ihmiset etsivät nyt sisustukseensa yksittäisiä katseenvangitsijoita. Esimerkiksi lepotuoli saatetaan ostaa enemmän sisustuselementiksi kuin istumiseen.
Tyylikästä lepotuolia etsivälle Vuohijoki vinkkaa Havana-lepakkotuolista, joka toki sopii kodin kaunistamisen ohella myös leppoisiin lukuhetkiin. Tuolin verhoilu on aitoa vintage-nahkaa, ja sitä on saatavana mustana, konjakinruskeana ja lehmäntaljana.
RETROA JA SKANDITYYLIÄ
Kevyet 50-lukuhenkiset huonekalut sopivat lähes mihin tahansa sisustukseen. Kevyiden retrohuonekalujen etuna on ilmavuus, eivätkä ne näytä tukkoisilta pienissäkään asunnoissa. Yksiö- ja kaksioasujien kannattaakin suunnata huomionsa juuri 50-luvun huonekaluihin.
− Siroja ja korkeita puujalkoja näkyy nyt monissa kalusteissa. Esimerkiksi valikoimastamme löytyvä Moon-lepotuoli sopii monenlaiseen kotiin. Sen mukana tulee myös jalkarahi. Samanhenkisiä puisia jalkoja löytyy myös Nostalgy-sarjan sivupöydistä, Vuohijoki vinkkaa.
Suurten hankintojen kohdalla, kuten sohvaa ostaessa kannattaa miettiä tarkkaan, mitä haluaa. Sohvalta odotetaan kauniin ulkonäön lisäksi kestävyyttä.
− Yleensä sohvat kestävät kulutusta lepotuoleja paremmin, sillä niissä käyttö jakaantuu tasaisemmin eri istuinpaikoille. Ostoksilla kannattaa pyytää apua kalusteliikkeen myyjältä. Yksinkertaista, skandinaavista sisustusta arvostavalle sopii esimerkiksi mustalla nahalla päällystetty Chival-sohva, Vuohijoki tuumaa.
KUORRUTA YKSITYISKOHDILLA
Vaihtelua kaipaavan ei kannata unohtaa yksityiskohtia. Etenkin kuvapalvelu Pinterestistä löytyy inspiraatiota erilaisiin asetelmiin, joita voi koota esimerkiksi asettamalla hyllyn tai pöydän päälle kynttilöitä, koriste-esineitä tai aikakauslehtiä. Usein käytettävät korut ja muut pikkutavarat kannattaa asetella kauniisiin rasioihin tai telineisiin. Näin ne toimivat sisustuselementtinä ja ovat helposti saatavilla. Viherkasvit ja leikkokukat elävöittävät kotia, oli sisustus millainen tahansa. Värikoordinoidusta sisustuksesta pitävät voivat mätsätä myös kukkien värin muun sisustuksen kanssa.
Sisustustyynyjä voi vaihdella helposti myös vuodenajan mukaan. Talveen sopivat tummat värit ja pehmeät materiaalit, kuten sametti. Tyynyihin kannattaa valita myös tämän hetken trendivärejä, kuten petroolia ja roosaa.
Vaihtelua voi hakea myös jo olemassa olevista sisustuselementeistä. Esimerkiksi kirjahyllyn kirjat voi järjestää värien mukaan tai asetella niitä hyllyyn eri tavoin.
− Pienilläkin muutoksilla, kuten vaikka tarjotinpöydällä, saa mukavasti uutta ilmettä kotiin, Vuohijoki toteaa.
5 vinkkiä sisustuksen uudistamiseen:
1: Selaile sisustuslehtiä, -blogeja ja Pinterestiä, ja ota talteen omaa silmää miellyttävät kuvat.
2: Vaihtele valaisimia. Etenkin pöytä- ja jalkalamppuja on helppo viedä välillä varastoon.
3: Muista yksityiskohdat: vaaseilla, kukilla ja erilaisilla asetelmilla saa nopeasti pientä muutosta kotiin.
4: Uudista koti huone kerrallaan. Jos esimerkiksi olohuone vaatii päivitystä, hanki ensin sohva ja nojatuolit.
5: Yksikin värikäs kaluste piristää kokonaisuutta. Väriä voi olla esimerkiksi lepotuolissa tai sivupöydässä.