Tyylikäs rentoutumispaikka
Mikael GabrieI on asunut uudessa modernissa omakotitalossaan Espoossa syyskuusta 2015 lähtien. Idea kodin vaihtamiseen tuli artistikollega Uniikilta eli Dan Tolppaselta.
– Uniikki näytti minulle kuvia uudesta omakotitalostaan, ja ajattelin, että haluan itsekin vähän upgreidata asumistani, Mikael kertoo pilke silmäkulmassa.
Aiemmin Helsingin Kampissa 60-neliöisessä kaksiossa asuneelle Mikaelille muutto 300 neliön omakotitaloon oli iso, mutta tervetullut muutos.
– Yksi uuden kämpän parhaista puolista on juuri tila. Yläkerrassa asustaa bändikaverini Brando, keskikerros on molempien käytössä ja alakerrassa on minun valtakuntani. Brando laittaa meillä ruokaa, itse en ole siinä kovin hyvä, Mikael nauraa.
Nuori artisti arvostaa uudessa kodissaan myös takkaa.
– Se on talvisin kodin sydän. Tykkään myös talosta ulkopuolelta, sen väristä ja terassista. Naapuritkin ovat kivoja. Halusin uuden ja nuorekkaan talon vanhan sijaan. Kerran viikossa kaverini tulevat tänne kylään, ja osa jää yöksikin. Teemme ruokaa ja hengailemme, ja puhumme paljon myös syvällisistä asioista.
Talon kellarikerroksessa ovat Mikaelin makuuhuone ja vaatehuone. Muhkea jenkkisänky on Ekornersin Svane Zefir, jossa on Svane Oslo -liukupääty. Yöpöytä on Svane Metro ja valaisin Alaska. Sängyn päätypenkki on Svane Opera. Saatavilla Maskun Kalustetalosta.
Myöhemmin talon alakertaan valmistuu myös studio, joten tulevaisuudessa Mikaelin hitit syntyvät kotona. Keikkamatkat vievät miehen pois kotoa välillä pidemmiksikin ajoiksi, joten vapaa-aikaansa Mikael haluaa viettää kodissaan pleikkaria pelaten ja leffoja katsellen. Elokuvien katseluun asunnosta löytyykin kunnon välineet.
–Minulla on valkokankaat ja videotykit leffojen katseluun sekä olohuoneessa että makuuhuoneessa. Pidän erityisesti Quentin Tarantinon, Martin Scorsesen ja Ridley Scottin leffoista. Toiminta- ja scifielokuvat iskevät, mutta kauhuelokuvia en halua katsoa, koska ne ovat niin pelottavia.
AMMATTILAISEN AVULLA
Kun asunto vaihtui suurempaan, tarvittiin tietenkin lisää huonekaluja. Suurin osa huonekaluista, kuten sohva, sänky ja ruokaryhmä, on Maskun Kalustetalosta.
– Maskun kalusteet ovat laadukkaita, ja sain heiltä paljon apua huonekalujen valinnassa. Ennen minulla oli halpa sänky, ja selkäni oli jatkuvasti kipeä. Nykyinen sänkyni on Ekornesin Svane Zefir, ja sen patja muotoutuu vartaloni mukaan. Laadukkaat ja toimivat huonekalut tekevät myös elämästä laadukkaampaa, Mikael kehuu.
Mikaelin mukaan tärkeintä kodissa on oikea fiilis. Se syntyy huolella valituista väreistä ja kalusteista. Kalusteiden ja sisustuksen värien valinnassa Mikael sai apua Maskun sisustussuunnittelijana työskentelevältä Anu Kämpiltä Interior Villa Frescosta. Anu oli mukana kotiprojektissa heti alusta lähtien.
– Omia lempivärejäni ovat lila ja musta. Jos Anu ei olisi ollut auttamassa, olisin varmaan tehnyt aika hurjia valintoja sisustuksen suhteen. Kun kerron Anulle mitä haluan, hän osaa heti ehdottaa sellaisia ratkaisuja, joita en olisi itse tullut edes ajatelleeksi. Olisin esimerkiksi valinnut olohuoneen maton väriksi liilan, mutta Anun avulla päädyin loppujen lopuksi harmaaseen karvamattoon, Mikael kertoo.
Mikaelin lempiväriä violettia löytyy asunnon yksityiskohdista, kuten tyynyistä ja kukista. Maskun mustalla Tokyo-nahkasohvalla on mukava pelata pleikkaria ja katsella leffoja. Lasilevyllä varustettu sohvapöytä on Maskun Vuono-mallistoa. Kattokruunu Valaisin Grönlundin Royal.
VAATTEILLE TILAA
Mikaelille yksi tärkeimmistä asioista kodissa on vaatehuone.
– Voisin jopa väittää, että minulla on Suomen hienoin vaatehuone, hän hehkuttaa.
Lähes 30-neliöinen mustilla hyllyillä varustettu tila onkin jokaisen muotifanin unelma. Hyllytilaa löytyy runsaasti, ja kengille on oma seinustansa. Keskellä tilaa on nahkainen penkki, jossa on Mikaelin nimikirjaimet MG.
– Vaatteet ovat minulle tosi tärkeitä. Haluan olla muodin edelläkävijä, jolla on eksklusiivisia tuotteita. Vaatteet ovat minulle yksi tapa ilmaista itseäni. Olen aika materialistinen tyyppi, Mikael kertoo puoliksi vitsaillen.
Mikaelin rakkaus vaatteisiin syttyi jo lapsena.
– Äitini on ammatiltaan ompelija. Kun olin pieni, hän oli aina tosi tarkka siitä, että minulla oli siistit ja puhtaat vaatteet. Äiti teki minulle myös paljon vaatteita itse, esimerkiksi sellaisen suloisen merimiespuvun.
Mikaelin haave liilasta matosta toteutui, kun ruokailutilan matoksi valikoitui Maskun violetti Rockymatto. Valkoista Line-ruokapöytää ympäröivät nahkaiset Kuuratuolit, molemmat Maskusta. Ruokapöydän yläpuolella roikkuu Maskun Track-valaisin.
Tilavaan vaate huoneeseen mahtuvat kaikki Mikaelille tärkeät vaatteet ja kengät. Mikael ostaa paljon kenkiä netistä, esimerkiksi e-Baysta. järjestyksestä huolehtii asunnossa viikoittain vieraileva siivooja.
TULOSSA UUSI SINKKU
Mikaelilta ilmestyy maaliskuussa Helium-niminen sinkku, joten pelkkää rauhallista kotihengailua ei keväällä ole tiedossa. Luvassa on paljon keikkoja, ja lisäksi vuoden 2016 aikana tulee ensi-iltaan myös kaksi elokuvaa, joissa Mikael näyttelee. Taneli Mustosen ohjaamassa Bodom-elokuvassa neljä nuorta palaa kuuluisan murhan tapahtumapaikalle, ja outoja asioita alkaa tapahtua.
– Vaikka en tykkää katsoa kauhuleffoja, sellaisen tekeminen oli tosi hauskaa, Mikael kertoo.
Toinen ensi-iltaan tuleva elokuva on Antti J. Jokisen Pahan kukat, jossa Mikael näyttelee räppärikollegansa Junon eli Jon Korhonen-Hurmerinnan kanssa. Elokuva kertoo jenginuorista. Räppärillä ei ollut aiempaa kokemusta elokuvan teosta, mutta näyttelemistä oli tullut harjoiteltua musiikkivideoita tehdessä.
– Tavallaan elokuvien tekeminen on samanlaista kuin musiikkivideoiden, mutta se on paljon rankempaa. Omaa vuoroa saattaa joutua odottamaan kuvauksissa monta tuntia, Mikael kertoo.
Mikael Gabrielin koti
- 300-neliöinen omakotitalo Espoossa
- Rakennettu 2009
- Kolme kerrosta ja piha terasseineen
- Alimmassa kerroksessa kylpytilat poreammeineen sekä 30-neliöinen vaatehuone