Maskun Kalustetalo Oy TARJOUKSET
Etusivu Maskun Blogi Uudistetussa Tuusulan myymälässä avajaiset perjantaista maanantaihin

Uudistetussa Tuusulan myymälässä avajaiset perjantaista maanantaihin

 

Maskun Kalustetalo jatkaa myymäläkonseptin uudistamista. Nyt vuorossa on Tuusulan myymälä. Masku avaa perjantaina ovet Tuusulan uudistettuun konseptimyymälään, jossa tavoitteena on tarjota kuluttajille entistä enemmän inspiraatiota kodin sisustukseen.

- Olemme rakentaneet Tuusulan uudistetun myymälän uuden konseptimme mukaisesti panostamalla eri huonekalubrändien esillepanoon ja kehittämällä mallistoamme. Myymälässä korostuvat Suomessa suunnitellut huonekalut, joiden osuus valikoimastamme on yli puolet. Tärkein asia on edullinen hintataso. Oman mallistomme ja suurten sisään ostojen ansiosta pystymme tarjoamaan kaikkien hintakategorioiden tuotteet asiakkaillemme markkinoiden alhaisimpaan hintaan, Maskun toimitusjohtaja Hanna Kuronen kertoo.

Maskun uudistetun Tuusulan myymälän avajaisia vietetään perjantaista maanantaihin. Maskun uudistettujen myymälöiden avajaiset ovat saaneet monella paikkakunnalla aikaan suuret yleisöryntäykset.

-Olemme varanneet uuden myymälän avajaisiin poikkeuksellisia avajaistuotteita, joista annamme huomattavat avajaisalennukset. Lisäksi tarjoamme kakkukahvit perjantaina ja lauantaina uudistetussa myymälässämme, Maskun Tuusulan myymälän myymäläpäällikkö Kimmo Tuomi kertoo.

Avajaisissa asiakkaita palvelevat ja opastavat myös huonekalutehtaiden asiantuntijat. Maskun Tuusulan myymälä palvelee asiakkaita avajaisissa perjantaina kello 10-19, lauantaina 10-18, sunnuntaina 12-18 ja maanantaina 10-19.

Tervetuloa hyödyntämään huikeat avajaistarjoukset uudistuneeseen Masku-myymälään Tuusulan Hiekkamäentielle!