VALMISTAJAN NÄKÖKULMA: Kun sisin ratkaisee
On tärkeää nukkua tarpeeksi pitkään. Nukuttujen tuntien ohella on kuitenkin tärkeää, millaista uni on laadultaan. Onko syvää unta riittävästi? Juutilaisen mukaan patjan laatu voi vaikuttaa tähän ratkaisevasti, eivätkä tärkeimmät asiat näy päälle.
– Kuormitusta jakava IntelliGel®-kennosto pitää huolta, ettei nukkujan vartaloon kohdistu missään kohtaa kovaa kuormitusta. Tämä on hyväksi verenkierrolle ja takaa rauhallisemman unen. Olemme Euroopan ainoa patjavalmistaja, joka käyttää ruokaöljypohjaista, allergisoimatonta IntelliGel®-materiaalia. Patjojen kehitystyöhön osallistuivat Norjan johtavat kiropraktikot, jotta niistä saatiin jokaiselle käyttäjälle sopivia, Toni kertoo.
UNIYMPYRÄN VAIHEET
Svane®-uniympyrä näyttää, mistä hyvä patja koostuu. Ensinnäkin ilmastointi: kaikki hikoilevat yön aikana jonkin verran. Hyvä patja poistaa kosteutta iholta, jolloin nukkujan ruumiinlämpö pysyy miellyttävänä eikä ikävää nihkeyttä pääse syntymään.
– Saamme kosteudensiirron aikaan samantyyppisillä erittäin hengittävillä materiaaleilla, joita urheiluvaatevalmistajat käyttävät. Samaan suuntaan vaikuttaa IntelliGel®-patjan sisäosan avoin kennosto, joka antaa ilman kiertää patjassa koko yön ajan, Toni kertoo.
Toinen tärkeä asia on kuormituksen jakautuminen. IntelliGel® jakaa kuormitusta siten, että kennot joustavat vain kohdista, joissa keho painuu patjaa vasten. Näin vastapainetta ei synny niihinkään kohtiin, joissa olkapää tai lantio painautuu syvemmälle patjaan. Mikään kohta ei pääse puutumaan. Esimerkiksi liian ohuella tai kovalla patjalla nukuttaessa vastapaine heikentää yöunta.
– Myös asennon vaihtaminen on IntelliGel®-patjalla helppoa. Kun siihen ei tarvita kehon omaa ponnistusvoimaa, uni jatkuu keskeytymättä ja turha yöllinen kääntyily vähentyy. Harvahan herää aamulla täysin samassa asennossa kuin mihin illalla nukahti.
Uniympyrän kolmas kohta on kehon tuki. IntelliGel® tukee nukkuma-asennosta riippumatta täydellisesti niitä kehon kohtia, jotka sitä tarvitsevat. Näin selkäranka pysyy koko yön ajan suorana, mikä vähentää selkävaivojen riskiä.
VALITSE PATJA KOKEILLEN
Maskun Kalustetalo myy Svane® IntelliGel® -patjoja. Juutilainen neuvoo patjan ostajia kokeilemaan vuoteita myymälässä ja valitsemaan sen mukaan, mikä tuntuu omassa selässä parhaalta. Ekornes kouluttaa myyjiä jatkuvasti tehtaillaan Norjassa, myös Svane®-patjatehtaalla. Maskun myyjät tuntevat Svane®-patjat hyvin ja osaavat opastaa asiakkaita sen mukaan, millaista patjaa nämä hakevat.
– IntelliGel®-patja tuntuu monesta kokeilijasta aluksi pehmeältä vastapaineen puuttumisen takia, mutta sen tapa tukea kehoa tulee esiin, kun patjalle menee makaamaan. Myös IntelliGel®-patjoja on pehmeämpiä ja kovempia, joten esimerkiksi pariskunnat voivat saada samannäköiset, mutta yksilölliset patjat, Toni toteaa.
Tonin valinnat
Toimitusjohtaja Toni Juutilainen vetää Euroopan suurimman huonekaluvalmistajan, norjalaisen Ekornes® ASAn, Suomen toimintoja. Yhtiö on tunnetuin Stressless®-lepotuoleistaan ja Svane®-patjoistaan.
Rakkain paikka kodissani on... Oma, valkoinen Stressless®-tuolini. Oli päivä millainen tahansa, siinä murheet unohtuvat.
Kotini tyyli on... Keveän moderni ja nuorekas.
Sisustusaarteeni on... Kay Bojesenin suunnittelema pieni, puinen apina. Se on muotoilun klassikko ja jokainen yksilö on erilainen. Ostin omani New Yorkista, jossa asuin opiskelujen jälkeen.
Vuoteeni on... Svane® Zesam -säätösänky, jossa on luonnollisesti IntelliGel®-materiaalia.
Värien suhteen olen... Aika avoin. Väriäkin saa olla, en koeta sisustaa pelkästään neutraaleilla väreillä.
Seinilläni on... Kuvia perheestä. Olemme hankkineet vanhoja, vähän rapistuneita ikkunankarmeja ja tehneet niistä mm. kuvatauluja.
Sisustushaaveeni on... Vanha pajatso. Vaimo ei ole vielä lämmennyt asialle, eikä niitä juuri ole saatavissakaan, mutta joskus vielä toteutan haaveen.
Keittiöni on... Kokemassa uudistuksen. Muutimme kesällä, ja nyt meillä on kylpyhuoneremontti valmistumassa. En tiedä vielä tarkkaan, millainen keittiöstä tulee.
Tärkeintä sisustuksessa on... Kodikkuus ja mukavuus. Koti ei ole näyttely, vaan siellä pitää viihtyä.