Masku x Viola-koti
)
Tamperelainen ikäihmisten palveluihin erikoistunut Viola-Koti harkitsi pitkään uusien huonekalujen hankintaa yrityksen yleisiin tiloihin sekä ruokailutilaan. Koronakin ehti tulla väliin ennen sopivien kalusteiden löytämistä, mutta vuoden 2022 aikana kypsyi päätös uusitun sisustuksen toteuttamisesta. Korona-aika opetti Viola-Kodille kalusteiden vaatimustasosta ja puhtaanapidosta paljon. Yrityksen henkilökunta pohti yhdessä, millaisia kriteerejä huonekalujen tulisi täyttää. Pöytien kokoja, muotoja, määriä ja värejä mietittiin asiakkaiden ja henkilökunnan toiveiden pohjalta.
Perusteellisen pohdinnan jälkeen pallo heitettiin tuotteiden tarjoajille. Melko pian ensimmäisen Maskun lähettämän tarjouksen jälkeen Viola-Kodin ja Maskun edustajat tapasivat Tampereella Hakametsässä. Katselmuksessa tarkasteltiin erilaisia tuolivaihtoehtoja sekä pöytämalleja ja kokoja. Viola-Kodille oli tärkeää pöytien helppo puhtaanapito ja kestävyys, joten nopeasti päädyttiin umpipuisiin tuotteisiin. Myös tuolit valittiin puurunkoisina.
)
)
Viola-Kodin tiloihin toimitettiin yhteensä 92 tuolia ja 26 pöytää. Viola-Koti palvelee päivittäin noin 200:aa ihmistä muun muassa ruokailuissa, ja kaikkien tuotteiden laatu on ollut asiakkaan asettamalla vaatimustasolla.
”Meille oli hyvin selvää asiakkaan vaatimusten perusteella, että tarjoamme heille laadukkaita, kovaakin käyttöä kestäviä ja helposti puhtaana pidettäviä tuotteita. Koemme ylpeyttä, että pystyimme tarjoamaan Viola-Kodille juuri heidän tarpeensa täyttävät tuotteet, jotka ovat vahvaa kotimaista laatua. Pöytien ja tuolien valinta osui täydellisesti nappiin.”, kertoo Maskun yritysmyynnin päällikkö Juuso Lehtonen.
)
)
)
)