Samettisohva tuo ripauksen ylellisyyttä olohuoneeseen
)
Nyt trendaavat sirot ja sametilla verhoillut sohvat useissa eri väreissä. Tuttujen sisustusvärien oheen on noussut myös sinapinkeltaista, terrakottaa, kinuskia, tummansinistä ja havunvihreää.
Suosituissa sohvamalleissa korostuvat myös korkeat jalat, pehmeät kulmat ja mukava istuttavuus. Moni valitsee nykyään siron sohvan, jossa on kapeat käsinojat, tiivistää Maskun sisustussuunnittelija ja myymäläpäällikkö Anu. Sirot sohvat ovatkin olleet jo pitkään pinnalla.
”Olohuonetta ei haluta täyttää sohvalla, vaan moni valitsee kevyemmän mallin ja ostaa lisäksi vaikkapa nojatuolit”, Anu kertoo.
Anu muistuttaa, että sohva kannattaa aina valita sen mukaan, kuinka paljon tilaa on käytettävissä. Avara tila vaatii isompaa sohvaa, siinä missä pieneen tilaan sopii paremmin kevyt malli.
Yhä useampi valitsee sohvan samettiverhoilulla
Sametti on nyt suosittu verhoilukangas suomalaisten sohvissa. Tämä näkyy myös Maskun myymälöissä.
Esimerkiksi monet Masku-myymälöiden Bellus-mallisohvista on verhoiltu Belluksen omalla Juke-sametilla. Pohjanmaan kalusteen sohvissa on puolestaan esillä Lauritzonin Luxor-sametti. Maskun myymälöiden räätälöitävät sohvat ovat kaikki saatavilla monilla eri samettikankailla. Värejä ja itse kankaita on kymmeniä erilaisia.
”Iloitsen sametin uudesta tulemisesta. Sametti on ylellisen pehmeä mutta kestävä materiaali. Se on helppohoitoinen ja käytännöllinen kangas”, Anu kertoo.
Kodintekstiileissä käytetään paljon myös muita maanläheisiä materiaaleja, kuten pellavaa ja villaa. Sohvaryhmän kruunaavien mattojen trendit ovat myös muuttuneet.
”Luonnonmateriaalit ovat matoissakin suosittuja, esimerkiksi juuttimatot ovat nyt kysyttyjä. Yksiväristen karvalankamattojen sijasta asiakkaamme etsivät usein värikästä ja kuviollista mattoa”, Anu kertoo.
Tutustu Maskun mattovalikoimaan
Samettisohvien värivalikoima ihastuttaa
Värivalinnatkaan eivät rajoitu ainoastaan tuttuihin ja turvallisiin sävyihin, vaan tarjolla on kymmeniä toinen toistaan herkullisempiä värejä.
”Sinapinkeltainen, terrakotta, kinuski, tummansininen ja havunvihreä ovat trendikkäitä värejä sameteissa”, Anu kertoo.
Nuoret ja trendejä seuraavat valitsevat rohkeammin värisävyn, mutta moni päätyy edelleen turvallisempiin väreihin: harmaaseen, beigeen tai ruskeaan, jotka sopivat loistavasti yhteen värikkään tyynyn kanssa.
”Täällä myymälässä huomaa, että asiakkaamme saattaa tulla ostamaan vaikkapa harmaata sohvaa, mutta ihastuukin myymälässä esillä olevaan tummansiniseen malliin ja päätyy ostamaan sen. Sametin lisäksi nahka on toinen suosittu verhoilumateriaali, erityisesti konjakinruskea”, Anu kertoo.
Lue lisää sisustamisen väritrendeistä blogistamme!
Milloin on aika hankkia uusi sohva?
Anu kertoo, että monet Maskun asiakkaista tulevat sohvaostoksille, kun edessä on asunnon vaihto. Hän vinkkaakin, että oikean sohvan valinta on helpompaa, kun mukana on esimerkiksi asunnon pohjapiirros ja mahdollisesti valokuvia tilasta, johon sohva on tulossa. Näin uusi sohva on helpompi mitoittaa tilan mukaan.
”Sohvaa vaihdetaan selkeästi useammin kuin aikaisemmin. Siitä huolimatta meille tulee edelleen pariskuntia, jotka kertovat kyllästyneensä yli kaksikymmentä vuotta vanhaan sohvaansa ja haluaisivat uuden”, Anu kertoo.
Jos haluaa nauttia sohvastaan mahdollisimman pitkään, kannattaakin panostaa sohvan laatuun. Sohvan käyttöikä nimittäin riippuu paljolti sen laadusta. Jos ostaa edullisen sohvan, sen käyttöikä ei välttämättä ole yhtä pitkä kuin arvokkaammilla kalusteilla.
”Tarjolla on edullisia malleja, jotka maksavat vain joitakin satoja euroja. Näiden sohvien käyttöikä ei ole yhtä pitkä kuin arvokkaammilla sohvilla. Ne sopivat kuitenkin oikein hyvin esimerkiksi opiskelijabokseihin. Itse suosittelisin ostamaan elämäntilanteeseen sopivan ja pitkäikäisen sohvan”, Anu neuvoo.
Tutustu Maskun ajankohtaisiin sohvatarjouksiin, jos haluat löytää unelmiesi sohvan hieman edullisemmin!
Valitse sohvan malli tarpeen mukaan
Sohvissa on eroja, joten uusi kaluste kannattaa koeistua liikkeessä ennen ostamista sekä vertailla eri malleja.
”Toiset mallit ovat ryhdikkäämpiä ja toiset sopivat paremmin löhöilyyn. Kannattaakin valmiiksi miettiä, mitä omalta sohvaltaan haluaa. Istuinmukavuuteen vaikuttaa myös selkänoja, joka voi olla korkea tai matala. Selkänojan pitää olla matala, jos sohvan sijoittaa esimerkiksi ikkunan eteen”, Anu neuvoo.
Maskulla on Suomen suurin sohvamallisto, mutta mitä tehdä, jos valtavasta valikoimasta huolimatta ei löydä juuri itselleen sopivaa sohvaa? Jos sinulla on visio unelmiesi sohvasta, voit tehdä siitä todellisuutta räätälöimällä uuden sohvasi yhteistyössä asiantuntevan myyjän kanssa.
Kovassa suosiossa ovat myös modulaariset eli erilaisista paloista koostuvat sohvat sekä recliner- eli mekanismisohvat, jotka ovat säädettävissä haluamaasi asentoon. Valitse sohvasi pariksi yhteensopiva nojatuoli samanlaisella verhoilulla tai yhdistele kalusteita.






























)
)
)