Etusivu / Brändit / Carpet Syvänen

Carpet Syvänen

Masku luottaa vahvasti pohjanmaalaiseen sisustustuotteiden ja huonekalujen valmistamisen perinteikkääseen taitoon. Valikoimastamme löydät monen muun pohjalaisten tuotteiden lisäksi Carpet Syväsen huippulaadukkaat matot. Carpet Syvänen on valmistanut maailmankuuluja mattoja jo 1950-luvulta lähtien, kun yrityksen perustaja, Arvo Syvänen siirtyi puukonvalmistuksesta mattojen kutomiseen ja alihankintaan. Yritys on edelleen saman Syväsen suvun hyppysissä jo kolmannessa sukupolvessa. Perheyrityksen toiminta on muuttunut teollisemmaksi nykyaikaisen automatiikan avulla. Kehityksellä vastataan laajentuneeseen kysyntään, sillä mattojen myynti on siirtynyt suomalaisilta toreilta ulkomaiden markkinoille. Carpet Syväsen tekstiiliosaamista on viety yhteistyökumppaneille Hollantiin ja Intiaan asti ja parhaimpia materiaaleja ja kudontatekniikoita on käyty ammentamassa ympäri maailmaa. Kaikki yrityksen tehtaat valmistavat Syväsen mattoja samojen korkeiden standardien mukaisesti kuin täällä kotimaassakin.

26 tuotetta

Näytetään 24 / 26 kpl