Kauniit matot kodin jokaiseen huoneeseen
Tilaan sopiva matto piristää huoneen tunnelmaa ja tekee kokonaisuudesta kertaheitolla viihtyisämmän. Väritys, materiaali, koko ja muoto vaikuttavat vahvasti siihen, millaista tyyliä matto ympärilleen luo. Keräsimme avuksesi muutamia vinkkejä oikeanlaisen maton valintaan!
Mihin tilaan matto on tarkoitus sijoittaa?
Maton valinnassa on syytä ottaa huomioon, millaiseen tilaan matto halutaan asettaa. Makuuhuoneessa viehättää ylellinen ja pehmeä tuntuma, kun taas esimerkiksi eteisessä likaahylkivä pinta on ehdoton etu. Huoneen pohjaratkaisu sekä huonekalujen sijoittelu määrittää suurelta osin sen, millainen matto on paras valinta.
Myös arki kodissa asettaa omat kriteerinsä. Lapsiperheessä likatahroilta ei vältytä ja lemmikkien kanssa irtokarvat voivat olla riesana. Helposti puhdistettava matto on hyvä valinta talouksiin, joissa ruoka saattaa lennellä ja värikynät heilua. Sen sijaan koiranomistajien ei välttämättä kannata hankkia mattoa, jonka tekstuuri on otollinen karvarykelmien kerryttämiselle.
Kiinnitä huomio kokoon
Jos maton koko mietityttää, kannattaa tehdä esimerkiksi sanomalehdistä alueita, joiden avulla hahmottaa konkreettisemmin, miltä tietty koko tulisi huoneessa näyttämään. Kookas matto on näyttävä valinta, mutta pienempi matto saattaa tehdä kokonaisuudesta astetta keveämmän.
Sanotaan, että olohuoneessa maton tulisi olla jonkin verran sohvaa leveämpi, jotta huoneen ilme olisi mahdollisimman selkeä. Ruokailutilassa taas maton tulee olla ruokailuryhmää kookkaampi, jotta aterioidessakin tuoli pysyy vielä tukevasti maton päällä. Kaikkein tärkeintä kuitenkin on, että lopputulos miellyttää omaa silmää.
Pyöreää vai kulmikasta?
Maton muoto on värien ohella vaikuttamassa merkittävästi siihen, millainen vaikutelma huoneen tunnelmasta välittyy. Pyöreät muodot pehmentävät ilmettä ja sopivat asetettaviksi vaikkapa keskelle huonetta. Myös sängyn päädyssä tai nojatuolin alla pyöreä matto toimii tyylikkäästi.
Käytävätiloihin sopii parhaiten pitkät suorakaiteenmalliset matot, kun olohuoneissa taas tyypillisesti käytetään leveämpiä mattoja. Hauskannäköisen lopputuloksen voi saada myös yhdistelemällä eri muotoja tai liittämällä useampia mattoja rinnakkain. Esimerkiksi värikkäistä räsymatoista syntyy kodikas ja näyttävä kokonaisuus, kun asettelee muutaman kappaleen vieri viereen.
Huolla oikein
Jotta mattosi pysyisi hyvässä kunnossa pitkään, on sitä hoidettava oikein. Toiset matot vaativat enemmän panostusta ja puhdistusta, kun taas toiset säilyvät kuosissaan vähemmälläkin vaivalla. Maton säännöllinen imurointi ja tuulettaminen pidentää käyttöikää lähes jokaisen maton kohdalla. Oikeaoppiset ohjeet maton pesuun ja tahranpoistoon saat selvittämällä mattosi valmistusmateriaalin.
Tutustu Maskun valtaisaan mattovalikoimaan ja löydä kauniit matot omaankin kotiisi!