Pienen olohuoneen sisustusvinkit
)
Pieni olohuone vaatii aina sisustajalta hieman enemmän vaivannäköä, jotta tilasta ei tule ahdas. Toisaalta pienempi huone on myös mahdollisuus suunnitella koti käytännöllisyys edellä ja käyttää tila tehokkaammin.
1. Suosi monikäyttöisiä huonekaluja
Pienissä olohuoneissa huonekalujen valinta on avainasemassa. Valitse monikäyttöisiä kalusteita, kuten vuodesohva, jossa on sisäänrakennettu säilytystila, tai tyylikäs rahi, joka soveltuu myös apupöydäksi ja istuimeksi.
Sohvapöydän ja tv-tason valinnassa kannattaa suosia kalusteita, joissa on runsaasti säilytystilaa. Näin tärkeät tavarat pysyvät siististi järjestyksessä ja aina käden ulottuvilla.
2. Ota seinätila käyttöön
Älä unohda seinätilaa. Esimerkiksi seinään kiinnitettävä hylly säästää lattiatilaa sohvalle ja muille kookkaammille kalusteille. Lisäksi seinälle kannattaa ripustaa peili, joka luo tilantuntua huoneeseen ja heijastaa ikkunasta tulvivaa päivänvaloa.
Myös ikkunoiden ylle ripustettavat verhot voivat saada pienen olohuoneen näyttämään kokoaan isommalta. Varsinkin katonrajaan ripustetut verhot voivat saada huoneen näyttämään todellista korkeammalta. Verhojen tulisi myös yltää sivuilta ikkunan reunojen yli.
Lue lisää: Verho-opas – Vinkit verhojen valintaan
3. Sisusta vaaleilla sävyillä
Vaaleat värit heijastavat valoa, tekevät tilasta avaramman ja luovat harmonisen tunnelman. Kokeile vaaleita sävyjä seinillä ja huonekaluissa. Yksi värikkäämpi yksityiskohta voi riittää kontrastiksi, jos haluat tuoda vaihtelua vaaleasävyiseen sisustukseen.
Vaalea beige, harmaa ja valkoinen ovat kaiken lisäksi ajattomia sävyjä, jotka pysyvät muodissa, vaikka trendit vaihtuisivat. Kun värimaailma on yhtenäinen, koko olohuone tuntuu selkeämmältä kokonaisuudelta.
Lue lisää sisustamisesta vaaleilla sävyillä.
4. Inspiroidu minimalismista
Vähemmän on usein enemmän. Vältä tilaa vieviä koristeita ja valitse minimalistisia sisustuselementtejä. Yksinkertaiset linjat ja neutraalit värit luovat rauhallisen tunnelman. Samoin viherkasvit piristävät olohuoneen ilmettä viemättä liikaa tilaa.
Minimalistisessa olohuoneessa kalusteilla ja muilla sisustuselementeillä on aina tietty tarkoitus. Näin tila pysyy selkeänä ja toimivana ilman liiallista tavaramäärää. Panosta hyviin peruskalusteisiin ja sisusta niiden ympärille harkiten.
Lue lisää minimalistisen kodin sisustuksesta.
5. Valaise fiksusti
Valaistuksen avulla voit luoda tilantuntua olohuoneeseen. Käytä monipuolisesti erilaisia valonlähteitä, kuten kattovalaisimia, pöytälamppuja ja lattiavalaisimia. Matalaan huoneeseen ei kuitenkaan kannata hankkia liian kookasta riippuvalaisinta, sillä tila saattaa alkaa näyttää turhan ahtaalta.
Kerroksittainen valaistus toimii jokaisessa tilassa, mutta pienessä huoneessa sen teho korostuu. Valitse yksi yleisvalo kattoon, pehmeämpi tunnelmavalaisin sekä kohdevalo esimerkiksi lukemiseen nojatuolin viereen.
Lue lisää:Valaisin olohuoneeseen – vinkit kodikkaaseen valaistukseen
6. Matto sitoo tilan yhteen
Moni sisustaja tekee virheen valitessaan liian pienen maton. Matto kannattaa mitoittaa huoneen mittojen ja sohvan pituuden perusteella. Valitse matto, joka ulottuu 20–30 senttiä sohvan yli molemmilta puolilta siten, että sohvan etujalat tulevat 15–20 senttiä maton päälle.
Lue lisää:Matto-opas – Näin valitset oikean kokoisen maton
7. Varaa liikkumatilaa
Liian lähekkäin sijoitetut kalusteet saavat tilan tuntumaan pieneltä. Jätä sohvan, tuolin ja muiden isompien kalusteiden sekä seinän väliin ainakin 10 senttiä, jotta tila ei tunnu niin täyteen ahdetulta.
Varmista samalla, että huoneessa on riittävästi tilaa kulkea, etkä joudu väistelemään sohvapöydän jalkoja tai sohvan reunaa kävellessäsi olohuoneen poikki. Varaa pääkulkuväylille vähintään 80 senttiä.
Muistilista pienen olohuoneen sisustajalle
Mittaa käytettävissäsi oleva tila ennen sisustuksen uusimista ja uusien kalusteiden hankintaa. Katso, että suunnitelmassasi on riittävästi väljyyttä liikkumiselle ja oleskelulle.
Karsi tarpeettomat tavarat ja pidä sisustus yksinkertaisena. Jokaisen olohuoneen esineen tulisi palvella käytännöllisyyttä tai tuoda visuaalista iloa sisustukseen.
Muunna tila eri tarkoituksiin valaistuksella. Varmista, että olohuoneessa on yleis-, tunnelma- ja kohdevalaisin eri tarkoituksiin ja vuorokauden aikoihin.
Hyödynnä tilaa myös pystysuunnassa. Korkeat kaapit ja seinähyllyt säästävät lattiapinta-alaa isommille kalusteille.
Pienten olohuonetilojen sisustaminen vaatii luovuutta ja harkittuja valintoja. Käytännöllisyys ei silti tarkoita, että viihtyisyydestä tai omasta tyylistä pitäisi tinkiä. Tehokas tilankäyttö ja harkittu sisustus tekevät pienestäkin olohuoneesta kodikkaan ja viehättävän.
Tutustu Maskun ajankohtaisiin tarjouksiin ja löydä sopivat kalusteet pieneen olohuoneeseen!
Usein kysytyt kysymykset pienen olohuoneen sisustamisesta
Minkä kokoinen sohva mahtuu 15 neliön olohuoneeseen?
Noin 15 neliön olohuoneessa sohvan enimmäispituus on käytännössä 200 cm. Väljimmän lopputuloksen saa 160–180 cm pitkällä 2-istuttavalla sohvalla. Jos tarvitset paikan loikoilulle, valitse divaani kulmasohvan sijaan.
Mikä on sopiva maton koko pieneen olohuoneeseen?
Yleisimmät mattokoot pienessä huoneessa ovat 160 × 230 cm ja 170 × 240 cm. Maton pitäisi ulottua 20–30 senttiä sohvan yli molemmilta puolilta. Sohvan etujalat tulevat 15–20 senttiä maton päälle. Yksi iso matto on aina parempi kuin kaksi pientä, koska se kokoaa kalusteet yhdeksi ryhmäksi. Myös pyöreä matto voi olla toimiva vaihtoehto olohuoneen mitoista riippuen.
Kuinka paljon kulkutilaa olohuoneessa pitää olla?
Varaa pääkulkuväylille vähintään 80 senttiä. Sohvan ja sohvapöydän väliin jätetään noin 35 senttiä, jotta pöydältä ulottuu ottamaan tavaraa ilman kumartelua. Jätä myös isojen kalusteiden ja seinän väliin noin 10 senttiä.
Lähteet:
)
)
)