Pitääkö ruokapöydän alla olla matto?
)
Sisustussuunnittelijoilta kysytään usein, että pitääkö ruokailutilassa olla matto? Vastaus riippuu ensisijaisesti kysyjän omista henkilökohtaisista mieltymyksistä, mutta monesti matto tuo kaivattua pehmeyttä ruokailutilaan.
Kaunis matto kokoaa ruokailuryhmän harmoniseksi kokonaisuudeksi ja rajaa tilan tyylikkäästi. Huolellisesti valittu matto viimeistelee sisustuksen ja tekee ruokailusta mukavampaa. Lisäksi matto suojaa lattiaa ja parantaa tilan akustiikkaa.
Minkä kokoinen matto ruokapöydän alle?
Yksi yleinen virhe sisustamisessa on hankkia vääränkokoinen matto. Maton tulisi koota koko ruokailuryhmä yhteen, ei jäädä pieneksi läntiksi pöydän alle.
Ruokapöydän alle sijoitettava matto kannattaa suunnitella ruokailuryhmän koon mukaan, jotta esimerkiksi tuoleja voi liikutella vaivatta. Liian pieni matto ruokapöydän alla saattaa tehdä istumisesta epämukavaa, jos osa tuolien jaloista on maton ulkopuolella.
Maton ei myöskään tarvitse olla valtava. Onkin parempi, jos maton reunojen ja seinän väliin jää reilusti tilaa.
Hyvä nyrkkisääntö on, että matto ulottuu noin 60–70 cm ruokapöydän reunan yli joka sivulta. Näin tuolien jalat pysyvät maton päällä myös silloin, kun tuolia vedetään ulos istuutumista varten.
Maskusta löydät matot eri mitoissa! Löydä sopiva matto ruokapöydän alle verkkokaupasta tai tule vierailulle Masku-myymälään.
Millainen matto on paras ruokailutilaan?
Ruokapöydän tuoleja liikutellaan paljon, jolloin ne saattavat tehdä lattiaan jälkiä. Matto voi auttaa suojaamaan ruokailutilan parketti- tai laminaattilattia naarmuilta.
Pöydän alla olevaa mattoa tulee puhdistaa säännöllisesti, sillä ruokaa saattaa tippua lattialle etenkin lapsiperheissä. Siksi kannattaa valita maton materiaali, joka on mahdollisimman helppohoitoinen.
Esimerkiksi juuttimatto on mahtava valinta ruokapöydän alle, sillä se on helppo ravistella ja imuroida puhtaaksi. Ruokatahrat eivät helposti tartu juuttimaton pintaan, vaan ne saa helposti pyyhittyä pois. Myös monet synteettiset materiaalit, kuten polyesteri tai polypropeeni ovat erinomaisia valintoja ruokailutilaan.
Sen lisäksi, että matot tuovat tilaan pehmeyttä ja tyyliä, matto auttaa suojaamaan lattiaa roiskeilta ja kulumiselta. Maton helppohoitoisuus tulee tarpeeseen erityisesti lemmikkitalouksissa, missä terävät kynnet ja irtokarvat laittavat maton ja lattian koetukselle.
Moni ei välttämättä tule ajatelleeksi, että matto voi vaikuttaa myös tilan akustiikkaan. Matto auttaa vaimentamaan ääntä ja tekee ruokailuhetkistä miellyttävämpiä erityisesti, jos tilassa ei ole muita ääntä vaimentavia materiaaleja tai pehmeitä kalusteita.
Kaikki mattojen ja sisustustuotteiden tarjoukset!
Matto ruokapöydän alle ja muihin kodin tiloihin
Kaunis ja tilaan sopiva matto nostaa ruokailutilan tyyliä ja mukavuutta helposti – varmista vain, että otat huomioon maton koon sekä materiaalin ennen lopullisen päätöksen tekemistä.
Tässä vinkit maton hankintaan ruokapöydän alle ja muihin kodin huoneisiin:
Ruokapöydän alle valittavan maton tulee olla riittävän suuri, jotta sen alle mahtuu ruokapöydän lisäksi myös tuolit. Varmista, että tuolien jalat pysyvät matolla myös silloin, kun niitä vedetään ulos.
Olohuoneen maton tulisi olla vähintään yhtä leveä kuin sohva, jotta tila näyttää yhtenäiseltä. Suosittuja kokoja ovat esimerkiksi 160×230 cm ja 200×290 cm.
Makuuhuoneessa matto kannattaa sijoittaa kokonaan tai osittain sängyn alle. Maton tulee olla leveämpi kuin sänky, mutta kooltaan sellainen, ettei se tunnu liian hallitsevalta.
Valitse eteiseen kapeampi matto, joka sopii käytävän mittasuhteisiin ja jättää riittävästi tilaa seinien viereen.
Suorakulmainen matto on varma valinta useimpiin tiloihin. Pyöreä matto sopii hyvin erityisesti pyöreän ruokailuryhmän alle.
Lue lisää matto-oppaastamme ja tutustu mattovalikoimaan verkossa tai Masku-myymälöissä!
)
)
)